Eurocupit kohti huipennustaan – mitkä joukkueet nähdään Helsingin Olympiastadionilla elokuussa?

Jalkapallon Mestarien liigassa ja Eurooppa-liigassa ratkotaan tällä ja ensi viikolla puolivälieriin etenevät joukkueet. Näin kummassakin kilpailussa jatkaa enää kahdeksan joukkuetta ja samalla vähenevät vaihtoehdot joukkueille, jotka nähdään Helsingin Olympiastadionilla elokuussa. (Kuva TT)

Voittajat kohtaavat Helsingissä

Olympiastadion isännöi UEFA:n Super Cupia, jossa perinteisesti kohtaavat Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan voittajat. Kyseessä on ensimmäinen UEFA:n seurajoukkuekilpailujen finaali, joka järjestetään Suomessa.

Mestarien liigassa Manchester City on käytännössä varma jatkaja Sportingin kaaduttua avausosassa Lissabonissa peräti 5-0 ja samalla Cityn mestarikerroin on pudonnut 3.50:een, eli tällä hetkellä manchesterilaiset ovat suosikkiasemassa Super Cupin toiseksi osapuoleksi. Vastaavasti kestomenestyjä Real Madridin kerroin on niinkin korkea, kuin 25.00 ja Los Blancos on keskiviikkona tiukan paikan edessä hävittyään avausosan PSG:n vieraana 0-1. Cityn ohella pienintä mestaruuskerrointa tällä hetkellä tarjotaankin Liverpoolille, Bayern Münchenille ja juuri PSG:lle.

Eurooppa-liigassa 16 parasta aloittavat urakkansa vasta tällä viikolla ja kierroksen toiset osaottelut pelataan ensi viikolla. Suursuosikki on käytännössä koko ajan ollut ”väärään” sarjaan joutunut Barcelona, joka on tottunut taistelemaan enemmän Mestarien liigan kärkisijoista. Barca on ehdoton suosikki myös nyt Galatasarayta vastaan ja katalonialaisten mestaruuskerroin 4.00 on edelleen matalin. Heti perässä tulee RB Leipzig, jonka kerrointa tässä kohdin pudottaa se, että joukkue etenee suoraan puolivälieriin UEFA:n suljettua Spartak Moskovan kilpailusta. Oman mausteensa Eurooppa-liigaan tuo myös se, että mukana ovat edelleen paikalliskilpailijat Real Betis ja Sevilla.

Minkälainen kattaus Super Cupiin elokuussa sitten saadaan? Tarjolla on varsin maittavia kertoimia. Vaikkapa El Clásico eli Real Madridin ja Barcelonan kohtaaminen Helsingissä palauttaisi panoksen tällä hetkellä kertoimella 100.00, kun sijoittaa molempien mestaruudella eurokilpailuissaan. Taatusti tunteita jo Lionel Messin myötä nostattava PSG:n ja Barclonan välinen Super Cup toisi sekin panoksen takaisin tällä hetkellä kertoimella 26.00.

– Tässä kohdin mielenkiinto varmasti kohdistuu kummankin kilpailun voittajaan, mutta samalla on kiinnostavaa pohtia millainen kohtaaminen Super Cupissa saattaisi olla tarjolla. Oikeaan aikaan tehty oikea arvio voi olla kertoimen osalta yllättävänkin antoisa, Betsson Groupin Ruotsin maajohtaja Mattias Wennerkvist arvioi.