Big Brother 2020: Tippuuko seuraavaksi uusi vai vanha asukas?

Ellan tippumisen jälkeen taloon tuli tilaa ja olo on kahden päivän jälkeen hieman ontto. Tuntuu, että taloon on tullut rauhaa ja peli tuntuu yllättävänkin selkeältä tällä hetkellä.

Äänestyksessä on mitä todennäköisimmin tällä viikolla Vili ja Paula. Ella ei äänestänyt Paulaa viime viikolla ja Paula silti joutui äänestykseen. Uudet taas eivät olleet viime viikolla äänestyksessä, mutta näistä kahdesta Julia tuntuu asettuneen jo vakikalustoksi. Vilikin on jo petrannut, mutta en usko sen vielä riittävän äänestykseltä välttämiseen. Uskoisin myös katsojien olevan samaa mieltä.

Koosteiden pohjalta väittäisin myös, että OP, Joel ja Arttu kolmikko tiivistyy. Ja veikkaan, että he kaikki ovat äänestämässä Viliä.

Vilin ja Paulan lisäksi yksi mahdollisesti lähtöportteja kolisteleva saattaisi olla Arttu. Lähinnä sen takia, että hän ei näytä nauttivan talossa olosta ihan hirveästi. Toivottavasti Ellan ikävä menee ohi ja kaveri piristyy.

Kertoimet tällä hetkellä

Joel 2.50
Timo 3.00
Marko 7.00
Olli-Pekka 7.00
Kristiina 9.00
Paula 24.00
Julia 35.00
Vili 45.00
Arttu 60.00

Kertoimien kanssa pitkälti samaa mieltä, ainakin ensimmäisen viiden kanssa. Loppujen osalta voisi spekuloidakin, mutta tuskin heistäkään kukaan pystyy yllättämään sillä tasolla että voittaisi kisan. Varsinkaan Vili. Artun kerroin mahdollisesti tippuu hieman, jos hän selviää tästä viikosta ja piristyy hieman. Potentiaalia on edelleen.

– Isoveli

Big Brother -tarjouskuva