Riikka Purra on suosikki Perussuomalaisten puheenjohtajaksi

Perussuomalaisten puoluekokous äänestää elokuussa uuden puheenjohtajan väistyvän Jussi Halla-ahon tilalle. Vedonlyöntitoimisto Betsson arvioi, että vaalista tulee läpihuutojuttu: Nykyisen varapuheenjohtajan Riikka Purran kerroin on vaivaiset 1.15. (Kuva AOP)

Purralla on tukea

Purran kerrointa madallettiin merkittävästi sen jälkeen, kun toiseksi potentiaaliseksi ehdokkaaksi arveltu Ville Tavio kehotti Purraa pyrkimään puolueen johtoon. 

– Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tavio siis tukee Purraa, mutta hän ei kuitenkaan ilmoittanut, ettei olisi itse käytettävissä. Tavio siis odottanee Purran ratkaisua. Jos Purra ilmoittaa halukkuutensa, Tavio pysyy sivussa, mutta mikäli Purra ei olisi halukas, tuolloin Tavio saattaisi ilmoittaa kiinnostuksensa, pohdiskelee Betssonin vaaliasiantuntijaryhmän jäsen.

Tavion kerroin on Betssonilla toiseksi pienin, 4.00. Kansanedustajat Juho Eerola ja Sakari Puisto ovat listalla seuraavina. Myös jokerikortti eli vaihtoehto Joku muu on tietysti mahdollinen – tällaiseksi on ilmoittautunut jo helmikuussa Ossi Tiihonen, joka suivaantui, kun Ano Turtiainen erotettiin puolueen eduskuntaryhmästä.

Perussuomalaisten puoluekokous on tunnetusti arvaamaton tilaisuus: Puolueen noin 15000 jäsenellä on kaikilla kokouksessa äänioikeus.