Betsson ja SHL loivat seuroille uuden tukimuodon hankalassa tilanteessa

Ruotsin kiekkoliiga SHL kamppailee Suomen Liigan tavoin taloudellisessa kurimuksessa, kun seurat pelaavat otteluitaan pääosin tyhjille katsomoille. Sarjan pääsponsori Betsson on nyt luonut SHL:n kanssa uudenlaisen seurojen tukemisen mekanismin, Kannattajahuutokaupan. 

Seurat ovat lahjoittaneet huutokauppaan noin sata uniikkia tuotetta, ja huutokaupan tuotot ohjataan kokonaisuudessaan seuroille. Entisiä SHL-pelaajia houkutellaan myös kaivelemaan varastojaan ja lahjoittamaan omia vanhoja varusteitaan ja pelipaitojaan huutokauppaan.

Tällä hetkellä huutojen kohteena on esimerkiksi Malmön kasvatin Magnus Pääjärven nimmarilla varustetut hanskat, joilla Pääjärvi pelasi aikoinaan Ottawassa NHL:ää. Samoin huudettavina ovat Leksandia edustavan suomalaismaalivahti Janne Juvosen viime kaudella käyttämät kilpi ja räpylä.  

– Olemme olleet SHL:n pääsponsori vuodesta 2018. Vaikka moni asia sujuu parhaillaan kuten ennenkin, on mahdotonta olla huomaamatta, että peleistä puuttuu ehkä se tärkein ainesosa, kannattajat. Kun yleisömäärät ovat valtavasti pienempiä kuin tavallisesti, koemme, että roolimme pääyhteistyökumppanina on tärkeämpi kuin koskaan, sanoo Betssonin Ruotsin PR- ja viestintäpäällikkö Robin Olenius. 

– Siksi lanseerasimme Kannattajahuutokaupan. Osin tukeaksemme seuroja rahallisesti, osin ilahduttaaksemme faneja uniikeilla tuotteilla, mutta myös lujittaaksemme sitoutumistamme ruotsalaiseen jääkiekkoon näinä erittäin hankalina aikoina. 

Kaikille avoin huutokauppa on avoinna 13. joulukuuta asti osoitteessa www.supporterauktionen.se.