Veikkausliiga on suomalaisen jalkapallohierarkian korkein sarjataso. Veikkausliigan kärkikamppailu on ollut viime vuosina todella tasaväkistä ja useilla joukkueilla on ollut ihan viime metreille asti realistiset mahdollisuudet aina mestaruuteen saakka.
Vedonlyönnin näkökulmasta sarja on siis tasaisuutensa puolesta erittäin mielenkiintoinen ja nopeatempoinen sarja, jossa pelit voivat päättyä oikeastaan miten tahansa.
Sarjakausi on jaettu kahteen osioon, joista ensimmäinen on niin sanottu runkosarja, jonka jälkeen joukkueet jakautuvat mestaruuslohkoon ja karsintalohkoon. Nykyinen sarjamuoto on ollut käytössä vuodesta 2024 saakka ja se on nostanut kokonaisuutena Veikkausliigan kiinnostavuutta ja tasoa, niin jalkapallollisesti kuin myös vedonlyönnin näkökulmasta.
Me Betssonilla olemme mukana jokaisessa kauden Veikkausliiga-ottelussa. Meillä voit pelata Veikkausliigan otteluita niin tavanomaisessa vedonlyönnissä, mutta myös livenä. Outright-vetoja tietenkään unohtamatta.
Mitä seurata Veikkausliigasta 2026 – Entä 2027?
Veikkausliigan jalkapallokausi ei etene samaa tahtia Euroopan huippusarjojen kanssa. Suomessa kausi käynnistyy yleensä huhtikuun ensimmäisellä viikolla, eli samoihin aikoihin, kun Valioliigassa, La Ligassa ja Bundesligassa ratkotaan jo mestaruuksia. Veikkausliiga on siis mielekäs jatkumo vedonlyönnillisesti näiden sarjojen päättymisen jälkeen.
Kausi Veikkausliigassa jaetaan kahteen osaan, runkosarjaan ja mestaruussarjaan/karsintasarjaan. Runkosarjassa 12 joukkuetta kohtaa toisensa kaksinkertaisessa sarjassa. Näiden jälkeen 6 parasta jatkaa mestaruussarjaan ja 6 huonointa karsintasarjaan.
2026 kautta on hallinnut kaudella 2025 sarjan voittanut Kuopion KuPS. Muut vahvasti pelanneet joukkueet ovat Inter, HJK, AC Oulu sekä VPS. Sarjan lopullinen voittaja kaksinkertaisen mestaruussarjan jälkeen tulee todennäköisesti olemaan joku näistä joukkueista. Kausi päättyy marraskuun alkupuolella jolloin uusi mestari kruunataan.
Kausi 2027 alkaa jälleen huhtikuussa 2027. Sarjan alkuun on vielä rutkasti aikaa ja Veikkausliigan joukkueet voivat kokea suuriakin muutoksia ennen tulevan kauden alkua. Näin ollen vahvoja veikkauksia ensi vuoden voittajasta tai putoajista on vielä erittäin haastava sanoa. Betssonin mukana pääset kuitenkin elämään jokaisen hetken Suomen jalkapallon korkeimmalta sarjatasolta, aina ensipotkuista mestaruusjuhliin saakka myös kaudella 2027.
Veikkausliiga kertoimet
Kertoimet kuvaavat vedonlyöntikohteen todennäköisyyttä ja määrittävät samalla mahdollisen voiton suuruuden. Veikkausliigassa kertoimet noudattavat useimmiten desimaalimuotoa, jolloin esimerkiksi kerroin 1,80 tarkoittaa, että 10 euron panoksella voitto olisi 18 euroa. Mitä pienempi kerroin, sitä todennäköisempänä lopputulosta pidetään, mutta yllätyksiä tapahtuu kauden aikana usein. Muutama urheiluvedonlyönti esimerkki havainnollistaa asiaa hyvin:
- HJK - altavastaaja: Kun HJK kohtaa kotonaan sarjataulukon häntäpään joukkueen, kotivoiton kerroin voi olla vain noin 1,40-1,60.
- KuPS - Inter Turku: Tasaisemmassa kohtaamisessa kertoimet jakautuvat huomattavasti maltillisemmin kaikkien kolmen lopputuloksen kesken.
- Ilves - IFK Mariehamn: Kahden keskikastin joukkueen ottelussa myös maalimäärää koskevat kertoimet, kuten yli/alle 2,5, pysyvät usein lähellä toisiaan.
Vertailemalla eri kohteiden kertoimia pelaaja voi hahmottaa, mihin suuntaan markkina kallistuu ennen vedon lyömistä.
Veikkausliiga vedonlyöntikohteet
Veikkausliiga vedonlyönti tarjoaa paljon erilaisia kohteita, mutta pääosassa ovat tietenki jalkapallo ja jalkapallo kertoimet. Veikkausliiga kertoimet ja kohteet ovat hyvin tyypillisiä jalkapallokohteita, joita pääsee pelaamaan niin livenä kuin ennen ottelua.
Suosituimpia vedonlyöntimarkkinoita ovat seuraavat:
- Molemmat joukkueet tekevät maalin (BTTS): Tässä kohteessa lyödään vetoa joko sen puolesta, että molemmat joukkueet tekevät maalin, tai sitä vastaan. Veikkausliigassa nähdään verrattain paljon maaleja, joten tämä kohde toteutuu aika useasti.
- Ottelun voittaja (1x2): Perinteinen pitkäveto. Kohteessa veikataan ottelun lopputulosta. Voittaako ottelun kotijoukkue, vierasjoukkue vai tuleeko ottelussa tasapeli?
- Yli/Alle 2,5 maalia: Tässä vedonlyöntikohteessa arvioidaan ottelun kokonaismaalimäärää. Lyödäänkö vetoa sen puolesta, että ottelussa nähdään yli 2,5 maalia, vai sen puolesta, että maaleja tulee alle 2,5? Veikkausliigan otteluissa maaleja syntyy usein runsaasti, joten yli-kohde on suosittu valinta monien pelaajien keskuudessa.
- Kaksoismahdollisuus (Double Chance): Kaksoismahdollisuus antaa pelaajalle mahdollisuuden yhdistää kaksi lopputulosta samaan vetoon. Voit esimerkiksi veikata, että kotijoukkue voittaa tai ottelu päättyy tasapeliin. Tämä kohde sopii hyvin niille, jotka haluavat pienentää riskiä perinteiseen 1x2-vetoon verrattuna.
- Ensimmäinen maalintekijä: Tässä kohteessa veikataan, kuka pelaajista avaa maalinteon ottelussa. Kohde vaatii tarkempaa perehtymistä joukkueiden hyökkäyspeliin ja pelaajien senhetkiseen vireeseen, mutta onnistuessaan tarjoaa usein huomattavasti parempaa kerrointa kuin perinteiset lopputulosvedot.
- Puoliaika-/lopputulos: Tämä vedonlyöntikohde yhdistää ensimmäisen puoliajan päätöstilanteen ja koko ottelun lopputuloksen samaan vetoon. Kohde on haastavampi kuin tavallinen 1x2, mutta tarjoaa vastaavasti selvästi korkeampia kertoimia oikein osuessaan.
Veikkausliiga tarjoaa vedonlyöjille monipuolisen valikoiman kohteita aina perinteisestä ottelun voittajasta yksityiskohtaisempiin maali- ja pelaajakohtaisiin vedonlyöntimahdollisuuksiin. Oli kyse sitten kokeneesta vedonlyöjästä tai vasta-alkajasta, jokainen löytää Veikkausliigan otteluista itselleen sopivat kohteet. Tutustumalla joukkueiden muotoon, keskinäisiin kohtaamisiin ja tilastoihin ennen vedon lyömistä voi kasvattaa onnistumisen mahdollisuuksiaan huomattavasti.
Miksi lyödä vetoa Veikkausliigasta Betssonilla?
Betsson on palkintoja voittanut uuden ajan vedonlyöntisivusto, jossa tärkeimmässä osassa on pelaajat ja itse urheilu. Me emme tarjoa ainoastaan palkittua vedonlyöntijärjestelmää, vaan myös ympäristön, jossa voit nauttia urheilun ja vedonlyöntiviihteen saumattomasta yhteispelistä.
Vetojen asettaminen Betssonilla on tehty helpoksi laadukkaan ja hyvän käyttöliittymän avulla. Sen avulla vetojen yhdisteleminen, pelaaminen pikana ja monet muut ominaisuudet ovat käytössäsi jokaisen vedon kohdalla.
Pelaamalla Betssonilla saat käyttöösi tarjoamamme kampanjat ja tarjoukset, Cashout-ominaisuuden, sekä bet Builderin, jonka avulla voit luoda kokonaan omat vetosi ja kertoimesi. Mikäli Veikkausliiga vedot -valikoimastamme ei löydy sinulle sopivaa vetokohdetta, voit tarkastaa helposti, että voisitko luoda täydellisen kohteen itse.
Betssonilla pelaaminen on myös ennen kaikkea turvallista ja vastuullista. SSL-suojattujen sivujemme ansiosta jokainen tiedonsiirto on salattu ja tietosi ovat varmasti tallessa.
Vastuullisen pelaamisen osiossamme tarjoamme jokaiselle pelaajalle työkaluja, joilla pelaamista voi oikeasti hallita. Koska olemme vastuullisen pelaamisen kanssa tosissamme, tarjoamme pelaamiseen seuraavat työkalut:
- Talletusrajat
- Istuntomuistutukset
- Pelitauon
- Paljon muuta.
Näistä syistä pidämme Betssonin vedonlyöntisivustoa parhaana paikkana seurata kun Veikkausliiga pallo pyörii ympäri Suomea.
Usein kysytyt kysymykset
Kuinka Veikkausliigaan voi lyödä vetoa Betssonilla?
Betssonilla Veikkausliigan otteluihin pääsee vedonlyöntiin helposti valitsemalla jalkapallon urheiluvalikosta Suomen sarjatasot.
Voiko Veikkausliigan otteluihin lyödä vetoa livenä?
Kyllä, Betssonilla suuri osa Veikkausliigan otteluista on katsottavissa ja niihin voi lyödä vetoa myös ottelun aikana. Livevedonlyönnissä kertoimet päivittyvät reaaliaikaisesti pelitilanteen mukaan.
Mitkä ovat suosituimmat vedonlyöntikohteet Veikkausliigassa?
Suosituimpia kohteita ovat perinteinen ottelun voittaja (1x2), molemmat joukkueet tekevät maalin (BTTS) sekä yli/alle 2,5 maalia -kohde, sillä Veikkausliigan otteluissa nähdään verrattain paljon maaleja.