Bundesliigan tyylikkäät suurjoukkueet
Bundesliigan suurjoukkueita miettiessä monelle tulee ensimmäisenä mieleen koko Euroopankin mittapuulla loistelias Bayern München. Baijerin ylpeys aloitti 2020-luvun voittamalla Mestarien liigan Euroopan jopa selvästi parhaana seurajoukkueena koronaviruksen sekoittamalla kaudella. Bayernin Bundesliiga-dominoinnille ei enää löydy sanoja – taskussa on jo yhdeksän peräkkäistä liigamestaruutta.Bayern Münchenin päähaastajana on jo pitkään häärinyt Dortmund, jonka ikoninen mustakeltainen peliasu hakee vertaistaan. Dortmund nappasi mestaruuden edellisen kerran 2012, mutta viheriöille saadaan kaudesta toiseen erittäin kilpailukykyinen joukkue. RB Leipzig on noussut uudeksi Bundesliigan suosikiksi taloudellisten resurssiensa ja erinomaisen valmennuksensa turvin. Perinteisillä kärkiseuroilla Leverkusenilla ja Schalkella on totta kai myös oma vankka fanipohjansa.
Bundesliiga vedonlyönti – kohdetykitystä
Bundesliigassa maalimäärät ovat suuria ja suuria ovat myös vedonlyöntikohteiden määrät. Reippaasti päälle 200:n kipuavat kohdemäärät ottelua kohden ovat hyvin tavallisia. Käytännössä voit lyödä vetoa perinteisten otteluvetojen (voittaja ja maalimäärä) lisäksi lähes mistä tahansa ottelutapahtumasta kuten kulmapotkujen määrästä, maalintekijöistä ja tilanteesta vaikkapa puolen tunnin pelin jälkeen.Muista ottaa myös livevedonlyönti haltuun Bundesliigassa! Saat livevedot nopeasti sisään esimerkiksi puhelimella ottelua katsoessasi. Livevedonlyönnissä pääset reagoimaan ottelutapahtumiin kuten maaleihin, varoituksiin ja maalipaikkoihin ripeästi ja kätevästi.
Bundesliiga-vedonlyönnissä huomioitavaa
Bundesliigassa, kuten muissakin jalkapallosarjoissa, kannattaa usein seurata viimeisten otteluiden ja tulosten lisäksi muitakin tilastoja. Näitä ovat esimerkiksi laukaukset ja vaarallisten hyökkäysten määrät suhteessa vastustajiin. Jatkuvasti otteluitaan hallitseva joukkue saa todennäköisyyksien lakien mukaan jossain vaiheessa palkintonsa, vaikka viime pelit olisivatkin menneet tuloksellisesti penkin alle.Sarjataulukko ei aina kerro koko totuutta. Joukkueiden tutkiminen helpottaa varsinkin keskikastin joukkueiden laittamista paremmuusjärjestykseen. Esimerkiksi pelaajien myynnit ja loukkaantumiset voivat vaikuttaa rajustikin joukkueen iskukykyyn. Monilla joukkueilla ei yksinkertaisesti ole laittaa parhaan avauksen tasoisia tuuraajia sisään, mikäli jokin avauksen pelaajista poistuu kokoonpanosta syystä tai toisesta.
Valmentajien vaihtuminen ja otteluruuhkat ovat myös merkillepantavia asioita. On täysin inhimillistä, että kovassa otteluruuhkassa tarpova joukkue ei välttämättä syty vieraspeliin heikompaa joukkuetta vastaan, jos edessä on vaikka Mestarien liigan ottelu muutaman päivän päästä. Valmentajanvaihdoksella puolestaan on ainakin väliaikainen positiivinen vaikutus joukkueen suoritustasoon.
Lyö vetoa Bundesliigasta Betssonilla
Bundesliiga on sarjana erittäin viihdyttävä yhdistelmä taitoa, maaleja ja tyylikkäitä seuroja. Kentällä tapahtuu koko ajan jotain, joten tässä mielessä Bundesliiga on oiva valinta myös livevedonlyöntiin. Pääosin viikonloppuina iltapäivisin pelattavia otteluita on helppo seurata, vaikka illalle olisikin muita suunnitelmia.Vedonlyöntielämyksenä kovatempoinen Bundesliiga hakee vertaistaan. Iske siis Bundesliiga-vetosi sisään Betssonilla, ota mukava asento sohvalla ja nauti huippujalkapallon mukaansatempaavasta vauhdista.