Bundesliiga vedonlyönti ja kausi on hieman muita Euroopan suuria sarjoja kompaktimpi. Mukana on 18 joukkuetta, joten sarja kestää 34 kierrosta eikä 38. Sarjataulukon pohjallakin on oma saksalainen erikoisuutensa, sillä 16:nneksi sijoittunut ei putoa suoraan, vaan saa vielä mahdollisuuden säilyttää paikkansa kaksiosaisessa karsinnassa.
Bundesliiga kuuluu Betssonin jalkapallo vedonlyönti -tarjontaan jokaisen ottelun osalta ja koko kauden mittaisena. Bundesliiga kertoimia löytyy 1X2-vedoista tasoituksiin ja kausikohteisiin. Bundesliiga vedonlyönnissä oman lisänsä tuovat 34 kierroksen kausi ja kaksiosainen putoamiskarsinta, joita muissa Euroopan suurissa sarjoissa ei samalla tavalla nähdä.
Bundesliiga-kausi 2026/27
Bayern München voitti Bundesliigan kaudella 2025/26 ja varmisti mestaruuden neljä kierrosta ennen loppua. Joukkue päätti kauden 89 pisteeseen ja mätti hurjat 122 maalia, mikä on Bundesliigan uusi yhden kauden ennätys. Kyseessä oli Bayernin 34. Bundesliiga-mestaruus.
Kausi 2026/27 alkaa 28. elokuuta Bayern Münchenin ja VfB Stuttgartin ottelulla ja päättyy 22. toukokuuta 2027. Avaus on viikkoa tavallista myöhemmin kesän MM-kisojen vuoksi. Sarjaan nousivat Schalke, Elversberg ja Paderborn. Elversberg pelaa Bundesliigassa ensimmäistä kertaa historiassaan, kun taas Paderborn palasi pääsarjaan putoamiskarsinnan kautta. St. Pauli, Heidenheim ja Wolfsburg jatkavat kauden alemmalla sarjatasolla.
Bundesliigan sarjajärjestelmä
Bundesliigassa jokainen joukkue kohtaa muut kahdesti, kerran kotona ja kerran vieraissa. Se tekee 34 ottelua joukkuetta kohti. Sarjaa ei jaeta myöhemmin ylempään tai alempaan loppusarjaan, joten sama taulukko kulkee mukana avauskierrokselta toukokuulle asti.
Kompakti otteluohjelma tekee taulukosta helpon seurata. Mestaruus, eurocup-paikat ja putoamistaistelu ratkeavat kaikki saman 34 kierroksen aikana. Kausikohteissa yhdenkin heikon jakson vaikutus voi siksi näkyä nopeasti kertoimissa, varsinkin kun otteluita on neljä vähemmän kuin monessa muussa Euroopan suuressa liigassa.
Putoaminen ja putoamiskarsinta Bundesliigassa
Bundesliigan kaksi viimeistä joukkuetta putoavat suoraan 2. Bundesliigaan. Sijalle 16 päätynyt seura saa vielä yhden mahdollisuuden, jolloin vastaan tulee Bundesliiga 2:sen kolmonen kaksiosaisessa nousu- ja putoamiskarsinnassa.
Ottelupari ratkaistaan kahden pelin yhteistuloksella. Ensimmäinen osa pelataan Bundesliigan 16:nneksi sijoittuneen joukkueen kotikentällä ja toinen 2. Bundesliigan joukkueen kotikentällä. Näin putoamista koskevissa kausikohteissa 16. sija on eri asia kuin kaksi viimeistä paikkaa.
Mitä Bundesliga kertoimet kertovat?
Kuvitellaan Bundesliiga-ottelu, jossa kotivoiton kerroin on 2,15, tasapelin 3,45 ja vierasvoiton 3,10. Jos kotivoitolle asetetaan 20 € panos, onnistunut veto palauttaa 43 €. Siitä 23 € on voittoa ja 20 € alkuperäistä panosta.
Kertoimen voi muuttaa prosentiksi jakamalla luvun 1/ kertoimella ja *100. Tässä tapauksessa 2,15 antaa tulokseksi noin 46,5 prosenttia (1/ 2,15 *100). Todellinen hinnoittelu ei kuitenkaan ole näin suoraviivaista, sillä mukana on myös vedonvälittäjän marginaali.
Bundesliiga kertoimet voivat liikkua suuntaan tai toiseen vielä ottelupäivänäkin. Jos odotettu avauksen pelaaja jääkin sivuun tai kokoonpanoa kierrätetään tavallista enemmän, markkina reagoi ja aiemmin nähty kerroin saattaa muuttua ennen aloituspotkua.
Bundesliigan vetokohteet
Ottelun lopputuloksen lisäksi maalimäärät kuuluvat tavallisiin Bundesliigan kohteisiin. Yli 2,5 maalia toteutuu vähintään kolmella maalilla, kun taas alle 2,5 tarvitsee korkeintaan kaksi. Molemmat joukkueet tekevät maalin -vedossa lopputuloksella ei ole merkitystä, kunhan kumpikin osuu.
Tasoitusveto muuttaa ottelun lähtökohtaa laskennallisesti. Pelaajakohtaisissa kohteissa voidaan puolestaan veikata esimerkiksi maalintekijää tai korttia. Ottelua ei tarvitse myöskään veikata aina koko 90 minuutin ajalta. Puoliaikatulokselle ja ensimmäisen jakson maalimäärälle on omat kohteensa.
Koko kauden kohteissa voidaan arvioida esimerkiksi mestaria, putoavia joukkueita tai maalipörssin voittajaa. Betssonin vedonlyönti-osiossa löytyvät myös Bundesliigan yksittäisiä otteluita koskevat kohteet.
Bundesliigan otteluajat ja livevedonlyönti
Sarjan tutuin aikaikkuna on lauantai-iltapäivä, jolloin useita otteluita käynnistyy samaan aikaan. Sen ympärillä pelataan myös perjantai-illan ja sunnuntain otteluita. Tarkat pelipäivät vahvistuvat kauden mittaan muun muassa eurocuppien ja Saksan cupin ohjelman mukaan.
Live-markkinoilla esimerkiksi maalit ja ulosajot muuttavat kertoimia nopeasti. Jos viisi lauantai-ottelua on käynnissä yhtä aikaa, jokainen niistä elää täysin omaa peliään. Toisen kentän maali ei muuta toisen ottelun lähtökohtaa, vaikka kierroksen sarjataulukko eläisi samalla.
Bundesliigan talvitauko
Bundesliigassa vuodenvaihde ei tarkoita täyttä ottelukalenteria. Sarja pysähtyy talvitauolle ja jatkuu tammikuussa, mikä erottaa sen esimerkiksi Englannin joulunajan otteluruuhkasta.
Tauko voi katkaista hyvänkin vireen. Syksyllä vahvasti pelannut joukkue ei välttämättä jatka samalla tavalla tammikuussa, ja kokoonpanotkin ehtivät elää välissä. Joulukuussa kausi on kuitenkin vasta puolivälissä, joten paljon voi vielä muuttua.
Bundesliigan erityispiirteet vedonlyönnissä
Bundesliigan 34 kierroksen kausi jättää vähemmän aikaa korjata pitkää heikkoa jaksoa kuin 20 joukkueen sarjoissa. Neljä ottelua vähemmän kuulostaa pieneltä erolta, mutta yhden kierroksen painoarvo kasvaa samalla hieman.
Sarjalla on myös oma vahva ottelukulttuurinsa. Lauantain iltapäiväkierrokset kuuluvat Bundesliigan tutuimpiin perinteisiin, ja kauden isot ottelut, kuten Bayern Münchenin ja Borussia Dortmundin kohtaamiset, erottuvat tavallisesta kierroksesta jo etukäteen.
Bundesliigan seurat pelaavat kauden aikana myös eurokentillä, joten sarjan rinnalla seurataan usein samoja joukkueita muissa kilpailuissa. Betssonilta löytyy kohteita esimerkiksi Eurooppa-liigaan, jossa osa Bundesliiga-seuroista voi olla mukana kauden aikana.
Vastuullinen vedonlyönti Bundesliigassa
Bundesliiga vedonlyönti tarjoaa monta ottelua kierrokselle, mutta jokainen niistä ei tarvitse omaa vetoa. Pelaamiseen käytettävä rahamäärä ja aika on hyvä päättää ennen kierroksen alkua eikä muuttaa rajaa kesken illan tappion tai uuden kohteen takia.
Kun kierrokselle varattu raha tai aika on käytetty, seuraava ottelu ei ole syy siirtää rajaa. Tappioiden kuittaaminen suuremmilla panoksilla kasvattaa vain riskiä, eikä vedonlyöntiä pidä ajatella keinona ansaita rahaa.
Usein kysytyt kysymykset
Kuinka monta joukkuetta Bundesliigassa pelaa?
Bundesliigassa pelaa 18 joukkuetta. Jokainen kohtaa toisensa kahdesti, joten yhdelle joukkueelle kertyy 34 sarjaottelua.
Mitä Bundesliigan 16. sijalle tapahtuu?
Sijalle 16 päätynyt joukkue kohtaa 2. Bundesliigan kolmanneksi sijoittuneen joukkueen kaksiosaisessa karsinnassa. Otteluparin voittaja pelaa seuraavalla kaudella Bundesliigassa.
Mikä on Meisterschale?
Meisterschale on Bundesliigan mestarille luovutettava mestaruuslautanen. Sen saa kauden päätteeksi sarjataulukon ykköseksi sijoittunut joukkue.
Onko Bundesliigassa talvitauko?
Kyllä. Bundesliigan kausi pysähtyy vuodenvaihteessa talvitauolle ja jatkuu tammikuussa.
Miten putoamiskarsinta näkyy Bundesliiga vedonlyönnissä?
Tavallinen 1X2-veto ratkaistaan yhden ottelun varsinaisen peliajan tuloksesta. Koko karsintaparia koskevassa kohteessa ratkaisee puolestaan kahden ottelun yhteistulos.